26 June 2015

PARVEKKEELLA TAPAHTUNUT



Voihan kauhistus minkänlaista blogihiljaisuutta olenkaan ylläpitänyt viime aikoina. Siihen on kyllä ihan oma syykin mutta ei siitä sen enempää. Tällä hetkellä on meneillään niin paljon uusia elämää mullistavia muutoksia että blogi on saanut väistyä hetkeksi. Heinäkuun alussa alkaa kuitenkin odotettu loma joten viimeistään silloin lupaan parempaa päivitystä :)

Kesäkelit eivät vielä ole tahtonut alkaa, joten päätin viimeisenä päivänä ennen töihin lähtöä käväistä hakemassa muutaman kasvin parvekkeelle tuomaan pientä kesäfiilistä kotiin. Tällä hetkellä olen erityisen ihastunut yksinkertaisiin vihreisiin kasveihin. Erinlaiset heinät, puut, bambut ja yrtit puhuttavat eniten. Parveke kaipaa kuitenkin vielä pientä järkkäilyä mutta isompaa muutosta en kuitenkaan tänne enään tee. Tämä kesä mennään näillä ja ensi kesän istutukset näyttävät toivottavasti ihan toiselta :)

No comments:

Post a Comment