29 December 2014

LOPPUA VIEDÄÄN

Reactions: 

Otsikko kuulostaa pahemmalta kuin mitä se oikeasti tarkoittaa. 
Viittaan ennemin siihen että vuosi 2014 lähenee loppuaan. Enään  ei ole kuin vaivaiset pari päivää jäljellä kuunutta vuotta. Meillä ei juurikaan joulu enään näy. Ja oikeastaan hyvä sekin :) En onnistunut koristelemaan kotia kovinkaan jouluisaksi tänäkään vuonna, joten joulun siivoaminen pois ei vaatinut suurta efforttia. Ensi vuonna koitetaan taas uudemman kerran. 


Nämä isot massiiviset betonikynttiläjalat olen nähnyt muutamissa blogeissa ajemmin ja miettinyt että mistä ovat oikein kotoisin. Jotenkin olin kuvitellut että olisivat Normann Copenhagenin tuotantoa mutta Kuopiossa juoksin kyseisiin yksilöihin Clas Ohlsonissa. Pakkohan sitä oli ottaa kyseiset betonijalat mukaan kun eivät montaa euroa maksaneet yhteensä. Onneksi oltiin autolla matkassa, sillä muuten olisi reissukassi saanut rutkasti lisäpainoa ;)

 Ihanaa kun on lunta tullut maahan ja valonmäärä tuplaantunut. Itse saan sen verran lisää virtaa valosta että oli pakko käydä hakemassa kaksi nippua Reilun kaupan ruusuja. Tuollainen värikäs kimppu saa suupielet kummasti hymyilemään.

Kylläpäs tästä taas tuli tällainen sekainen postaus ,mutta kun oli ikävä ja piti päästä moikkamaan :)


26 December 2014

KARJALAINEN PÄIVÄ

Reactions: 

Hei kamut ja hyvää Tapanin päivää!
Olitteko olleet kilttejä jouluna? Meitsi oli kyllä ollut jälleen kerran erityisen kiltti jos lahjamäärään voi luottaa ;) Joulu on kuitenkin paljon muuta kuin lahjojen antamista ja saamista. Kaikkesta parasta on oleskelu rakkaimpien seurassa ja hyvä ruoka. Siitä on ainakin minun täydellinen joulu tehty.

Vaikka jouluruoka on oikein maukasta ja hyvää ei sitä halua syödä montaa päivää putkeen. Avokkini on kotoisin Savosta ja siellä kuulemma joulupöytään kuuluu myös karjalaisten herkkuja. Koska meilläpäin ei näitä Karjalaisia herkkuja nautita joulupöydän ääressä, ei niitä myöskään tänä jouluna syöty. 


Perinteistä on kuitenkin pidettävä kiinni, joten päätettiin pitää Karjalainen päivä näin Tapaninpäivänä. Ruuaksi valmistettiin Karjalanpaistia ja jälkiruokakahvin seuraksi leivottiin Karjalanpiirakoita. 

Itse opin vasta viime viikolla appivanhemiilla kuinka niitä oikeita Karjalanpiirakoita tehdään - joten olihan sitä pakko itse yrittää leipoa heti kun päästiin kotiin. Onneksi minulla kuitenkin oli avokki jeesaamassa ja neuvomassa paljonko riisipuuroa tulee laittaa piirakoihin ja kuinka niitä rypytyksiä tulee tehdä.



Hitsin pimpulat kuinka hyviä näistä tulikaan. Ja eihän niiden teko loppujen lopuksi vaikeata ollut - kunhan vaan varaa aikaa.


23 December 2014

AATON AATTO JA JOULULAHJAT

Reactions: 



Joululahjat ovat valmiiksi paketoitu. Joululimppu otettu uunista ulos ja lämmin glögi juotu. 
Nyt voi joulu alkaa meilläkin. 


19 December 2014

JOULUTERVEHDYS

Reactions: 



Niin se aika vain vierähti etten ehtinyt laittaa joulukortit postiin. Itselläni on ollut sellainen periaate etten lähetä kortteja mikäli ne eivät ole itsetehtyjä. Tänä vuonna pähkäilin kauan minkänlaiset kortit väsäisin, kunnes keksin piirtää erittäin pelkistetyn mutta jouluisan himmelimen. Yksinkertainen voi olla kaunista. 

Taideteoksen ehdinkin väsätä jossain vaiheessa mutta en sitten muistanut teetettää kortit painomossa ajoissa, joten kortit jäivät tältä vuodelta lähettämättä. Tässä kuitenkin maistiasta siitä mitä olisin lähettänyt postilaatikkoihin ;) 
Ahdistus on kyllä jonkinlainen kun joulukortteja pompsahtaa postiluukusta päivittäin sisälle, mutta itse en ole lähettänyt ainuttakaan. Niin ei minun tapaista. 

Ensi vuonna laitetaan ajoissa menemään. Ehkä jopa tämä joka ei tullut lähetetty. 

Oikein rauhallista joulua kaikille läheisille, ystäville ja blogilukiolle. 

Ps. En muuten ollut ainut jolla oli samanlainen idea korttien suhteen. Taitaa blogimaailma ispiroida muitakin :)


10 December 2014

JOULUMIETTEITÄ JA KUUSI

Reactions: 

Niin se uusi viikko vierähti vain nopesti käyntiin. Tai noh kohtahan jo viikonloppukin koputtaa ovea. Minulle iski pieni joulustressi maanantaina kun tiesi että illalla pitäisi joutua töihin ja kotiin palaisin vasta 17. päivä. Yhtään joululahjaa ei ole tullut hankittu ja kodin joulukoristelukin on jäänyt vaikka vannoin että edes yrittäisin koristella kotia joulusammaksi tänä vuonna. 

Cittarista nappasin kuitenkin mukaani tuolaisn "sisustuskuusen" ja kaivoin kätköistä Pentikin legendaariset porot. Ehkä sitä mennään siis näillä tänä vuonna kuitenkin. Puhumattakaan siitä että joulukortteja ei sitten tänä vuonna myöskään ehtinyt askarella (kiitos keittiörempan iskiessä ;)) joten ei tarvitse odotella meiltä joulukortteja tältä vuodelta *nyyhk*  


Noh aina ei voi voittaa ja sen tähden ei varmaan kannata potea stressiäkään. Kyllä kaikki järjestyy jos on järjestettäväkseen. Kyllä se joulu sieltä aina kuitenkin tulee. Joten ehkä parampi ottaa ihan vain iisisti ja katsoa mitä se tuo tullessaan. 



7 December 2014

UNDER CONSTRUCTION

Reactions: 

Haloja!

Sain pari päivää sitten päähänpiston jonka halusin samoin tein toteuttaa. Mieskin lähti samana aamuna Tampereelle firman pikkujouluihin josta palaisi takaisin vasta seuraavana päivänä. Toisinaan täydellinen ajoitisu laittaa kämppä hetkeksi sekaisin ;) 

Pikainen soitto pikkuveljelle mikäli hänellä olisi aika heittää minut rautakaupalle ja takaisin. Ja tottakai hänellä oli aikaa isosiskolleen -  joten siitä se ajatus lähti pyörimän. Keittiön kalusteet ja tasot irti seinästä ja hiomahommiin. Kolmen aikaa aamuyöstä kömmin unille hiomapölyä yhä hiuksissa - ja aamulla nousin aikaisin ylös. Kaikki oli pakko saada niin valmiiksi kuin vain mahdollista ennen miehen kotiinpalua. Nyt alkaa paikat olla sotkusta siivottu ja ensimmäinen rempan-valmistumis-kahvi keitetty ja juotu. Hassua miten niinkin pieneet teot voivat muuttaa koko ulkonäköä. Vielä pitäisi löytää uudet vetimet ja pyyhkiä viimeiset remppapölyt alta pois. 



4 December 2014

OPISKELUA JA SUUNNITTELUA

Reactions: 

Vihdoinkin. 

Vihdoinkin on aurinko näyttäytynyt myös Turussa. Koko viime kuussa aurinko kuulemma näyttäytyi harmilliset viisi tuntia! Viimeisen kahden päivän aikana ollaa jo varmasti lyöty tuo lukema. 

Tämä viikko on kuitenkin mennyt koulutehtävien parissa ja vielä pitäisi tehdä viimeiset päätökset sillä kohta on tämä koulutus viety päätökseen. Vuosi on mennyt nopeasti ja paljon uutta ja mielenkiintoista olen oppinut. Vielä en ole päättänyt että jatkankon vielä toisen vuoden opiskelua julkitiloiden suunnittelun parissa. Tai jos kyse olisi pelkästään halusta ja motivaatiosta niin tiedän että jatkaisin mutta jostain pitäisi myös kaivaa rahoitus opiskelua varten. Onneksi sitä päätöstä ei vielä tarvitse ottaa vaan vasta pyöhemmin keväällä. 

Mukavaa loppuviikkoa murut!





2 December 2014

RETROTUOLIT, OSA 5

Reactions: 


Vaikka jo olen saanut yhden retrotuoleista valmiiksi en ole vielä täällä blogin puolella tullut puoleen väliin tuolien entisöinnissä. Seuraavaksi olisi vuorossa tuolien pehmustaminen (onkohan tuo edes sana?) toisin sanoen tuolit saavat oman muotonsa ja pehmeytensä ;) 

Kun pohjavyöt on saatu kiinni runkoon niiteitetään niiden päälle kiinni laminaattikangas. Laminaattiikankaan päälle liimataan vuorostaan vaahtomuovi jonka päälle niititetään kiinni PL-vanu.

Ensimmäisenä mittaa ja leikkaa kaksi palaa laminaattikankaasta ja kiinnitä niiteillä kiinni tuolin runkoon.


Kun laminaattigkangas on kiinnitetty paikalleen liimataan vaahtomuovi istuin- ja selkäosaan. Selkänojaan laiton 2 cm paksuista vaahtomuovia ja istuinosaan 3 cm paksuista vaahtomuovia. Muovikumista sai kätevästi ostettu vaahtomuovin 50x50 (cm) kokoisina palasina joten liimasin ne suoraan sellaisenaan laminaattikankaan päälle. Vaahtomuovia saa myös ostettu eri paksuisina mm. Etolasta ja Bauhausista



Liimaa saa ostettu sekä spray muodossa kuin myös purkissa. Itse pidin kovasti tästä sprayliimasta jota oli helppo käyttää kunhan vain suojaa lattian. Liima on erittäin tehokasta (vähän niinkuin superliima) joten kerralla täytyy vaahtomuovi osua oikealle paikalle koska sitä on melkein mahdotonta saada pois sen jälkeen kun on liimanut kappaleet kiinni toisiinsa. 

Liimaa sprayataan sekä laminaattikankaseen että vaahtomuoviin ristiina ja reunoille. Lujan liimasauman aikaansaamiseksi leiveteään liimaa molemmille pinnoille  (laminaattikangas & vaahtomuovi) ja annetaan kuivua noin 1 minuutti ennen kappaleiden yhteenliimausta. 



Tämän jälkeen leikkaa ylimääräinen vaahtomuovi siten ettei vaahtomuovia tule tuolin puurungon yli. 
Kun liima on kuivunut mitataan ja leikataan PL-vanusta kaksi palaa jotka tällä kertaa yltää yli puurungon punaisten nuolien mukaisesti. PL-vanu niitataan kiinni muutamalla niitillä runkoon. 


En älynyt ottaa kuvaa kun PL-vanu on saatu päälle mutta kyllä te tajuatte ;) 
Tämän jälkeen alkaakin se mukavin ja pikkutakin osuus - nimittäin verhoilu.

1 December 2014

BLOSSA GLÖGIÄ HETI JOULUKUUN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ

Reactions: 

Ajatella.
Ensimmäinen päivä Joulukuuta. 

Juurihan juhlimme juhannusta samankaltaisissa sääolosuhteissa kylläkin. Nyt sentään on jo talvikuukausi joten ei pitäisi olla ihme vaikka sataisikin lunta ;) Juhannuksena se oli kylläkin pieni yllätys. Tämän vuoden Blossan vuosiglögi on niin minun makuuni. Kaksi pulloa onkin jo tullut juotu, yksin - ups. Itse tykkään nauttia kyseisestä glögistä kylmänä. Muutama manteli ja rusina silmäruuaksi lasiin. Nom, nom. 


Minun piti tällä viikolla valua betonista kynttelikön, mutta keksin vielä paremman addventtikynttelikön että taidan toteuttaan mielummin sen. Ensin pitäisi päästä käymään jälleen kerran rautakaupassa ;) 



28 November 2014

JUURI ENNEN VIIKONLOPPUA JA PIKKUJOULUA

Reactions: 

Nyt täytyy todeta etten ole odottanut lauantaita hetkeen niin paljon kuin tällä hetkellä. 
Silloin kun tekee töitä pätkittäin (9 pv töissä - 9 pv vapaalla) ei oikein erota arkipäiviä viikonlopuista. Kaikki päivät muistuttavat samalta - joko ollaan töissä tai sitten vapaalla. No joo, viikonloput kotosalla huomaan siten että mieskin on kotona ja töissä siten että painetaan sataakahtakymppiä lyhyillä yöunilla ja pitkällä pinnalla. 

Tänään odotan kuitenkin että olisi jo lauantai (hah, ei enään montaa minuuttia) ja kotiinlähtöpäivä. Mieskin jäi kotiin viikonlopuksi joten lauantai ilta tulee kyllä vierähtämään miehen kainalossa iso glögilasi kädessä. 
Sunnuntaina olisi tyttökavereiden kanssa tiedossa pikkujoulu brunssi ja hikisen rentouttava joogatunti. Enempää en voisi edes toivoa tämän vuoden pikkujoululta. 

Mutta nut unten maille.


26 November 2014

VIIHTYISÄMPI YMPÄRISTÖ, AINAKIN JUURI NYT

Reactions: 


Vielä muutama kuva ja tämän jälkeen jätän tämän huoneen hetkeksi ;) 

Toinen retrotuoleista sain verhoiltu valmiiksi ja tiesin heti että tämän paikka olisi makuhuoneessa siihen asti kunnes toinen on verhoiltu valmiiksi. Vaikka itse sen sanonkin olen niin tyytyväinen lopputulokseen. Ainahan sitä löytää pieni virheitä mutta eihän sitä voi onnistua täydellisesti ensimmäisellä yrityksellä - silloinhan sitä ei koskaan pystyisi kehittymään. 

Tärkeintä minulla oli säilyttää tuolien alkuperinen muotoilu ja identitteetti mutta päivittää värimaailma. Jalat saivatkin mustaa vahaa ylleen ja kangas valikoitui vaalean harmaaksi tuoden kontrastia kokonaisuuteen. Kangasta valitessa halusin että siinä pysyisi 60-luvun viba joten zebrakuosi sai luvan väistyä.



Ajatella miten paljon ainuastaan yksi väri ja taide yhdessä horisontissa saakaan aikaan. Mikäli ette muista näytti makuhuoneessa ajemmin tältä. Vielä jos saisin hankittu jostain valkoisen Saana ja Ollin Maailma Syntyy tyynyt olisi makuhone vielä viihtyisämpi. 





24 November 2014

YKSI VALMIS JA TOINEN MELKEIN VALMIS

Reactions: 

Oikein leppoisaa maanantaipäivää!

Vihjailinkin edellisessä postauksessa että eräs uusvanha huonekalu sai muuttaa makuhuoneseen ja tässä onkin pientä esimakua. 
Retrotuolit ovat olleet työn alla koko syksyn ja viime viikolla sain ensimmäisen tuolin verhoiltu valmiiksi. Vitsit että olen tyytyväinen lopputulokseen vaikka muutamia pieniä "virheitä" sitä aina löytää - niin kuin kuvasta näkyykin, roikkuu istuinosasta vielä narun pätkä :D

Lisää kuvia siis vielä tiedossa tästä kaunokaisesta. 

22 November 2014

TAULUHYLLY MAKUHUONEESSA

Reactions: 




Alatteko kyllästyä jo kuviin makkarista? 
Itse olen niin innoissani tästä muodonmuutoksesta että oksat pois. Viimeisimpänä sain siis porattu tauluhyllyt paikoilleen. Vielä meitsin työkalupakista puuttuu vesipassi (vinkkinä vaan joulupukille) mutta yllättävän tasaisesti sain hyllyt paikoilleen ilman kapistusta. 

Vintiltä hain vanhat valokuvat jotka jossain vaiheessa koristi eteisen seinää. Mies oli yllättävän innoissaan nähdessään vanhat kuvat. Oli jo kuulemma aikakin että pääsivät esille.. Ehkä pitää koristaa seiniä emmän valokuvilla..

Ai niin ja yksi uusvanha huonekalu sain myös valmiiksi. Instagramista voikin käydä kurkkaamassa mistä huonekalusta onkaan kyse 😉

21 November 2014

ASIAA KONEPORISTA

Reactions: 

Makuhuoneessa sattuu ja tapahtuu sisustuksen suhteen. Sain haettu Ikeasta tauluhyllyt ja pikkuveli toi mukanaan porakoneen. Meidän seinät ovat totisesti betoninkovat ja ne muutaman kerran kun niihin ollaan yritetty porata on itku meinannut tulla. En sitten tiedä onko kyse epäpätevyydestä, huonosta porakoneesta tai huonoista porista. Mutta kun pora ei uppoa pari senttiä syvemälle seinään tai halkaisematta isoja paloja seinästä, on sitä mielummin keksinnyt kevyempää ripustettavaa seinille. 

Tällä kertaa ei pikkuveli kuitenkaan löytänyt poria mistään joten jouduttiin käymään porakaupoilla hakemassa uudet. Ja kun kerran lähimme uudet porat ostamaan katsottiin että ne soveltuisivat meidän kivikoviin betoniseiniin. Ensimmäistä kertaa oli oikeasti ilo porailla reikiä seinään kun ei tuskahiki kertynyt ohimolle eikä isoja betonipaloja lahonut seinistä. Oli jopa niin mukavaa puuhaa että kyselin mieheltä joko nyt uskallettaisiin hankkia liesituulettimen keittiöön - sillä ensimmäistä kertaa uskon että saataisiin porattu tarpeeksi syvät reijät kannattamaan vempainta :) 

20 November 2014

HYASINTTI HILLOPURKISSA

Reactions: 

En ole pahemmin mikään jouluihminen. En myöskään voisi sanoa etten pidä joulusta tai että vihaisin sitä. Ei. Olen vain viime vuosina kadottanut joulu ja sen takia ei joulu minussa herätä isoja tuntemuksia. Se vain on. 

Luulen että aika moni kokee samanlaisia tuntemuksia kahdenkympin puolella. Enään ei odoteta joulupukkia kuin kuuta nousevaa, eikä perheessä muutenkaan ole enään pieniä lapsia joista se joulun odotus ja riemu syntyisi. Ja se varmaan onkin se syy miksi en tällä hetkellä pidä itseäni kovinkaan jouluihmisenä. Lapsettomuus. Siitä olen täysin varma että jouluinto palaa takaisin kun mukaan kuvioihin tulee pienet jalat ja vilpitön joulun odotus sekä piparkakkujen leipominen. 


En ole kummemmin myöskään koristellut kotia jouluiseksi. Mitä nyt muutama hyasintti ja kynttilä - mutta That's it. Nyt kuitenkin innostuin ostamaan ruokakaupasta pari pientä hyasinttiä jotka istutin hillopurkkeihin. Päälle vielä sammalta ja heti muuttui koti hieman jouluisammaksi talvisemmaksi. Seuraavaksi olisikin yhdeksän päivän työputki edessä ja kun pääsen seuraavan kerran kotiin onkin jo ensimmäinen adventti ja joulu oven takana. 

Ehkä tänä vuonna voisin panostaa pikkuriikkisen enemmän tähän suureen juhlakauteen. Ainakin olisi pieni adventti - DIY - kynttiläjalka toteuttamatta ;) 

17 November 2014

SYYSVÄSYMYS

Reactions: 

Halloi!

Viikonloppu pyörähti vauhdikkaasti ja sen takia en täälläkään ehtinyt käväistä. Perjantai ja lauantai meni koulussa opiskellen ja eilen yllätettiin yksi rakkaimmista ystävistä vauvakutsuilla. Itse vein mennessäni tämän ihastuttavan Nature Zoo elefantin uudelle tulokkaalle.

Pientä väsymyksen tunnetta on ollut viime aikoina, mutta nyt se vasta on oikeasti konkretisoitunut kunnolla. Pienetkin asiat tuntuvat todella isoilta ja mitä pahinta ne kaikkeista mielekäimmät harrastukset  ovat jäänneet pelkästään siitä syystä etten ole kyenyt keskittymään oikeastaan mihinkään. Blogi on yksi niistä asioista joka on joutunut väistymään uupumuksen takia. Hirveesti olisi ideoita kerrottavana mutta kun ei jaksa keskittymään kuvamaan, saati sitten kokoamaan kokonaista postausta on parempi jättäytyä hetkeksi takavasemalle. 

Yhden vanhan tutun ja turvallisen harrastuksen olen kuitenkin ottanut takaisin elämääni, nimittäin joogan. Joogasta, ja varsinkin lämpöjoogasta, olen saanut edes hitusen ylimääräistä voimaa muuten väsyneeseen kehoon. Kannattaa siis kokeilla jos potee syysväsymystä :) 

13 November 2014

AVELIA RUISSALOON

Reactions: 


Yksi minin lempisisustuskaupoista muutti Ruissaloon isompiin tiloihin. Aivan sataman tuntumassa josta tuntee meren tuoksun ja rahisataman melu löytyy Avelia. Itse otin pyörän alle ja pyöräilin Ruissaloon katsastamaan uudet tilat ja voi ei kuinka paljon ihastuin. Ihastuin niin paljon varsinkin tilaan etten muistanut ottaa enään kuvia sisältäpäin. Onneksi Tuomas ja Anna onnistuivat ottamaan kauniita kuvia sisätiloista. Käykäähän kurkkaamassa ;) Sekä Avelia että We love homes- blogia.

12 November 2014

RETROTUOLIT, OSA 4

Reactions: 

Takaisin retrotuoleihin. Muistatteko miltä ne näyttivät alun perin? Mikäli ette niin tästä pääsette kurkkaamaan. 

Itse ihastuin erityisesti tuolien muotoiluun. Selkeät linjat ja aidot materiaalit ovat omasta mielestä yksi niistä tärkeimistä ominaisuuksista joita haen esineissä ja huonekaluissa. Retrotuoleissa jalat ja käsituet koostuivat lakatusta puusta. En vieläkään ole aivan varma mikä puulaji on kyseessä mutta koska en erityisesti pidä punertavasta puunsävystä päätin maalata nämäkin puuosat Osmo Deco puuvahalla. Itse pidän todella paljon näistä vahoista ja useimmat meidän huonekaluista onkin sanut uuden pinnan Osmo Colorin puuvahoilla. Esim. vanha lipasto ja olohuoneen pöytä on käsitelty kyseisellä vahalla.


Ennen vahaamista pitää puun osat hiota. Itse hiosin ensin 80mm hiakkapaperilla ja tämän jälkeen kävin vielä kaikkki puunosat läpi 120mm paperilla. Tärkeätä onkin saada vanha lakka tai maalikerros pois jotta vaha tarttuu puuhun kunnolla kiinni. Tämän jäkeen ensinmäinen kerros puuvahaa ja 24 tunnin kuluttua toinen kerros. Tällä kertaa käytin Osmo Colorin omaa sivelintä mutta muu luonnonharjasivellin käy myös mainiosti. Myös vaahtomuovisivellintä voi käyttää kyseisten vahojen siveltämiseen. 


ja tadaa.. valmista tuli. 

Halusin että tuoleista tulisi mahdollisimman graafiset joten puuosat halusin vahata mustaksi. Tästä syystä valikoituin sävyksi, jälleen kerran tuttu ja turvallinen Noki. Kuvat hieman hämäävät kiiltoasteellaan sillä lopputulos on himmeänmatta. 

Minä ainakin tykkään kovasti lopputuloksestaa jälleen kerran.