11 February 2015

KEVÄISEN AURINKOISTA

 

"Mikä ihana valo!"

Hu hei kuinka päivät ovat vierähtäneet. Toisinaan minua ei haittaa vaikka aika menisikin pikkuisen nopeammin juuri nyt, sillä samalla päivätkin pitenevät. Ainakin valon puolesta. On se vaan kummalista kuinka suuri merkitys valolla on ihmisen hyvinvointiin :) 

Itse huomaan sen parhaiten siten ettei aamulla nukuta ollenkaan mikäli aurinko on ehtinyt nousta ennen heräämistä. Päiväkin lähtee paljon paremmin käyntiin kun saa herätä luonnollisesti ilman kellon pirinää.


Viimeisenä työpäivänäni meille oli ilmaantunut iso keltainen tulppaanikimppu. Kolleega oli tuonut ison kipun omasta hytistään meidän iloksemme. Sanoi ettei ehdi nauttia mahtavasta kimpusta mikäli se lojuu hytin pimeydessä hänen ollessaan töissä suurimman osan päivästä. Ja tottahan se on! 
Onneksi hän toi kimpun meidän kaikkien ihasteltavaksi. 
Tietäisitte kuinka paljon tuolainen väripilkku saikin suupielen hymyilemään yhdeksän synkän laivapäivän jälkeen :)

Joten olihan minun ostettava kotiin yhtä iso kimppu ilahduttamaan seuravaa yhdeksää vapaapäivää. 
Isäntäkin ylläti minut heti maanatai-iltana kotiin päästyäni uudella muumimukilla. Joten nyt kelpaa nauttia vastakeitetystä kahvista, uusia sisustuslehtejä selatessa.

Aurinkoista viikkoa ♡




No comments:

Post a Comment