3 January 2017

OI IHANA TAMMIKUU





Oikein mukavaa alkanutta uutta vuotta!


Vihdoin ja viimein ihana tammikuu on täällä. Tammikuu on aina uuden alku ja meillä se alkaa kunnon siivouksella jolloin myös tekstiileihin tuon enemmän vaaleita sävyjä. Joulu on selätetty kuin myös jouluruoka, suklaat ja joulukoristeet - mikäli niitä oli esilllä. Päivät ovat jo muutaman minuutin pidempiä ja pikkuhiljaa voi jo alkaa odottamaan kevättä.



En koskaan tee uudenvuodenlupauksia mutta tavoitteita pitää aina laatia.

Kodin suhteen suurin tavoite on varmasti yrittää uusia kylpyhuoneen kalusteet ja valaistus. Kokonaisvaltainen kylpyhuoneremontti saa viellä odottaa ainakin tämän vuoden. Kiinteät kalusteet ovat kuitenkin jo nähneet elämää. Päällimmäinen syy uusille kalusteille on säilytystilan maksimointi ja parempi toiminnallisuus. 

Pari isompaa huonekaluhankintaa olisi myös toiveissa, joista ensisijaisesti on uusi tukeva ruokapöytä ja tuolit. Tällä hetkellä ruokapöytänä on toiminut minun tekemä lankkupöytä pukkijaloilla. Hyvin on tuo toiminut tähän asti tilapäisenä ratkaisuna, mutta tukevampi on ehdottomasti hankittava. 
Toinen isompi huonekaluhankinta olisi uusi sohva. Nykyinen oli jo aikoinaan vanhaan kotiin "tilapäinen hankinta" joka piti hävittää muuton yhteydessä. Mutta kun remppabudjetti oli ylittynyt rutkasti oli tyydyttävä säilyttämään nykyinen sohva vielä hetkeksi. 

Nähtäväksi jää mitkä tavoitteet kodin suhteen saadaan toteutettu. Tänä vuonna toivon kuitenkin että saisimmen nautittu kodista vaikka se ei olisikaan ihan viimeistelty. Siinä vasta tavoite olisikin - oppia nauttimaan keskeneräisyydestä.






No comments:

Post a Comment