16 February 2017

AURINKOSUOJAA

Reactions: 




Tuotteiden runsaudesta voisi luulla että kyseessä olisi kaupallinen yhteistyö tms. mutta ei.

Meksikon matka häämöttää  ja suurin osa matkavalmisteluista on jo hoidettu. Yksi tärkeimmistä hankinnoista oli aurinkorasva jossa aurinkosuojakerroin on 50. Ulkomailta kun näin korkealla suojakerroimmella varustettua rasvaa ei tahdo helposti löytää.
Nyt kun 30 on aivan nurkan takana olen huomannut myös kuinka varovaiseksi olen tullut ihon ja auringon suhteen. Nuorempana sitä jopa tavoitteli kunnon palannutta ihoa, sillä tiesi että se muuttuisi ajan myötä rusketukseksi. Kuinka hölmö sitä olikaan kun ei arvostanut omaa ihoaan tuon enempää. Nykyään lätträän aurinkorasvaa 50 suojakerroin, varsinkin ulkomaan matkoilla. Loman loppupuolella voin siirtyä 30-20 mutta sen alemmaksi en etelän auringossa ihoani altista.

Karoteni tabletteja tuli myös nuoruudessa napsittu (juurikin sen täydellisen nopean rusketuksen saavuttamiseksi) mutta tuo lisäravinne unohtui moneksi vuodeksi, kunnes viime keväänä muistui taas mieleen. Ystävä muistutti karotenista jälleen kerran, joten kävin hakemassa pakkauksen lähimarketista. Ihoa kun tulisi suojata sekä sisäisesti kuin ulkoisesti.

2 comments:

  1. Hyvä Sinä - miten viisasta!
    Oikein hyvää matkaa teille. Varmasti saamme hyvän matkakertomuksen sitten jälkikäteen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Celia C :)
      Varmasti saatte matkakeromuksen ainakin kuvien muodossa :)

      Delete