28 September 2016

KATSASTUS YLÄKERTAAN








Niinkuin jo kerroin sain viime vapailla tehty muutaman hankinnan yläkertaan. Ensimmäisenä kävin hakemassa verhokiskot jotka itse taiteilin kiinni kattoon (koska olihan ne heti saatava paikoilleen :) )
Tummat pellavaverhot hain laiskana Ikeasta mutta ne sopivat oikein hyvin tilaan. Sopivaa mattoa olen jo jonkin aikaa metsästänyt ja kun oikeaa ei ole tullut vastaan tilasin ex-temporena Ellokselta loppukesästä Tangel-ryyjymaton. Pitkään olen tuota mattoa katsonut mutta en ole täysin lämmennyt ryyjymatoille. Nyt kun se tuossa olohuoneen lattialla makoilee olen ihan myyty. Matto tuo mukavasti lämpöä tilaan olematta liian päällekäyvä. Keväällä vaihdan varmasti maton ohuempaan mutta syksyn ja talven kylmiin ja pimeisiin iltoihin tuo sopii mainiosti
Samalla Ikean reissulla tarttui mukaan myös valaisin jota ajattelin alakerran eteiseen. Mallailin sitä kuitenkin leikkimielisesti olohuoneessa ja siihen se jäi, ainakin toistaiseksi.
Mies oli taas kerran kauhuissaan kun tuli töistä kotiin mutta loppuillasta totesi että kyllä tila näyttää paljon viihtyisämmältä ja viimeistellymältä uusien tekstiilien myötä. Ja viimeinkin saadaan myös valoa olohuoneen puolelle. Joten ihan pieleen ei mennyt, onneksi :)

No comments:

Post a Comment