28 October 2014

VOIMAA AAMIAISESTA


Kylläpäs päivät ovat taas rientäneet. Ikävä on ollut blogia mutta toisinaan lupasin itselleni että tämän uuden alun myötä en myöskään stressaa siitä etten ehdi tai huvita bloggaila joka ikinen päivä. Viikonloppu meni suuressa sumussa ja oli henkisesti erittäin raskas. Onneksi sain viettää koko sunnuntain ulkoilmassa Turunmaan saaristossa, jossa hetkellisesti sai sielu levätä vaikka kiire sielläkin oli paikasta toiseen. Aina ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja toisinaan parempi niin. Kuitenkin sitä joskus haluaisi pystyä vaihtamaan saappaansa toisen rakkaan puolesta ♡


Jotta päivä kuitenkin lähtisi paremmin käyntiin on kunnon hyvä aamiainen pakko saada. Omaksi hyväksi todetuksi lemppariksi on noussut kaurapuuro pakastemustikoilla (näin ei-sesonki aikana) ja raejuustolla. Pitää vatsan ja mielen tyytyväisenä. Selailin muuten tänä aamuna tuoreen H&M Home Holiday kuvastoa ja täytyy myöntää että pieni joulufiilis sisustuksen suhteen nousi myös tällaisella ei- niinkään- jouluihmisellä. Olen sen ennenkin maininnut mutta täytyy taas todeta että Henkka Maukka on todella osannut taas kerran tuoda markkinoille mielenkiintoisia ja mielyttäviä sisustustuotteita budjetti hintaan. Itse ajattelin ainakin käväistä jälleen kerran heidän sisustusosastolla ostoksilla.   

Seuraavaksi onkin luvassa makkarin maalausoperaatio. Siitä lisää kunhan saan projektin loppuun asti viety ;) Maalaus on muuten ihanan terapeuttista puuhaa. Suosittelen mikäli mieltä muuten painaa :)

Mukavaa tiistaita!

No comments:

Post a Comment