12 November 2014

RETROTUOLIT, OSA 4


Takaisin retrotuoleihin. Muistatteko miltä ne näyttivät alun perin? Mikäli ette niin tästä pääsette kurkkaamaan. 

Itse ihastuin erityisesti tuolien muotoiluun. Selkeät linjat ja aidot materiaalit ovat omasta mielestä yksi niistä tärkeimistä ominaisuuksista joita haen esineissä ja huonekaluissa. Retrotuoleissa jalat ja käsituet koostuivat lakatusta puusta. En vieläkään ole aivan varma mikä puulaji on kyseessä mutta koska en erityisesti pidä punertavasta puunsävystä päätin maalata nämäkin puuosat Osmo Deco puuvahalla. Itse pidän todella paljon näistä vahoista ja useimmat meidän huonekaluista onkin sanut uuden pinnan Osmo Colorin puuvahoilla. Esim. vanha lipasto ja olohuoneen pöytä on käsitelty kyseisellä vahalla.


Ennen vahaamista pitää puun osat hiota. Itse hiosin ensin 80mm hiakkapaperilla ja tämän jälkeen kävin vielä kaikkki puunosat läpi 120mm paperilla. Tärkeätä onkin saada vanha lakka tai maalikerros pois jotta vaha tarttuu puuhun kunnolla kiinni. Tämän jäkeen ensinmäinen kerros puuvahaa ja 24 tunnin kuluttua toinen kerros. Tällä kertaa käytin Osmo Colorin omaa sivelintä mutta muu luonnonharjasivellin käy myös mainiosti. Myös vaahtomuovisivellintä voi käyttää kyseisten vahojen siveltämiseen. 


ja tadaa.. valmista tuli. 

Halusin että tuoleista tulisi mahdollisimman graafiset joten puuosat halusin vahata mustaksi. Tästä syystä valikoituin sävyksi, jälleen kerran tuttu ja turvallinen Noki. Kuvat hieman hämäävät kiiltoasteellaan sillä lopputulos on himmeänmatta. 

Minä ainakin tykkään kovasti lopputuloksestaa jälleen kerran. 

No comments:

Post a Comment