8 September 2014

KURKISTUS KEITTIÖÖN


Meidän keittiö on ollut murheenkryyni, mikäli minulta kysytään. Toisaaltaan pidän siitä että osa kiinteistä keittiönkalusteista on ehtaa alkuperää 50-luvulta ja että osa on uusittu ja vastamaan nykypäivän tarpeita. Oma silmä kärsii kuitenkin pienistä esteettisistä puitteista ja tämän takia en ole halunut panostaa keittiön sisustukseen samoissa määrin kuin kodin muiden huoneiden suhteen. 

Keväällä alkoi keittiön olematon sisustus ottamaan sen verran päähän että aloin pienin askelin tekemään asialle jotain. Ensimmäisenä lähti keittiöstä iso vitriini ja takaseinä sai uuden raikkaan värin Kalklitir kalkkimaalilla. En voi varmaan tarpeeksi hehkuttaa tätä ihmemaalia joka on noussut sisustusblogejen myötä suureen suosioon.  


 Ikeasta raahasin Bestån korkeat kaapit toimimaan astiakaapin virkaa. Tämän jälkeen alkoi pitkä kirppariralli valkoisen pyöreän keittiöpöydän löytämisessä, sillä olin laatinut tarkan vision siitä millaisen ruokailuryhmän haluaisin mutta sitä oikeata ei tuntunut millään tulevan vastaan -
valkoinen pyöreä pöytä trumpettijalalla ja sen kaveriksi pari selkeälinjaista pinnatulia sekä pari wieniläistuolia.

Pinnatuoli löytyi lopulta helposti vanhempieni autotallista ja ensimmäinen wieniläistuoli isovanhempieni mökiltä. Toinen wieniläistuoli osottautui lopulta oikeaksi Löydöksi jonka huusin itselleni muutamalla eurolla. Ruokapöydän löytäminen osottautui kuitenkin erittäin vaikeksi ja kun sitä oikeata ei tuntunut tulevan vastaan tartuin pensseliin ja valkoiseen väriin ja maalasin meidän vanhan Jokkmokk ruokapöydän. Samalla voisin ihan vaan tiedottaa että tämä pöytä on täyspuuta eikä vanerilevyä jota olin jollain ihmeen tavalla itselleni uskotellut ;) - minua edelleenkin melkein raivostuttaa se tosiasia etten ollut ajemmin tajunut vilkaista pöydän alle tarkistakseen pöydän materiaali vaan hyväksynyt ettei sitä jostain syystä pystyisi maalamaan siten että lopputulos olisi hyvä ja mielytttävä...

Pikkuhiljaa alkaa keittiökin näyttäämään siltä että se on osa kokonaisuutta. 


Marmoria ja kristallilasit. 
Tämä vuoden hitti sisustustustuotteissa ♡


No comments:

Post a Comment